AJANKOHTAISTA AJANKOHTAISTA

Takaisin

Tiedote: Kallionsydän siirtyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle_17.6.

KALLIONSYDÄN SIIRTYY YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄLLE

 

Kallionsydän siirtyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle liikkeen luovutuksella 1.7.2020.

Kiuruvedellä sijaitseva asumispalveluyksikkö Kallionsydän siirtyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle liikkeen luovutuksella 1.7.2020. Henkilöstö siirtyy kokonaan kuntayhtymän palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Tällä hetkellä tilanne asumispalveluyksikössä on rauhallinen ja toimintaa vakiinnutetaan sekä normalisoidaan osaksi kuntayhtymän toimintaa.

”Olemme palaamassa uuteen normaaliin eli uuteen arkeen hoivakodissa. Asukkaita asumispalveluyksikössä on tällä hetkellä 16 eli 30 asukaspaikasta käytössä on vain noin puolet”, kertoo hoito- ja hoivajohtaja Anne Mikkonen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymästä.

Kallionsydämen asumispalveluyksikössä oli keväällä erittäin vakava koronavirusepidemia ja toimintavastuu siirtyi Attendolta Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle 9. huhtikuuta. Päätöksellä haluttiin varmistaa, että asukkaat saivat tarvitsemansa vaativan sairaanhoidon hoivakodissa. Palveluyksikön tilanne lähti korjaantumaan toimintavastuun siirryttyä kuntayhtymälle.

Lisätietoja, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, hoito- ja hoivajohtaja, Anne Mikkonen, 040 014 4501, anne.mikkonen@ylasavonsote.fi