Murupolku

Elintarvikevalvonta-sivun sisältö

Elintarvikevalvonta

Elintarvikevalvonnan tehtäviin kuuluvat toiminnanharjoittajien ja kuluttajien opastus ja neuvonta sekä elintarvikkeiden valmistus-, käsittely- ja myyntiolosuhteiden valvonta. Myös alkutuotanto ja elintarvikkeiden kontaktimateriaalit kuuluvat elintarvikevalvonnan piiriin. Valtakunnallisesti elintarvikevalvontaa ohjaa Ruokavirasto.

Elintarvikevalvontaa tehdään riskiperusteisesti. Toimipaikoissa, joissa riski arvioidaan suuremmaksi, käydään useammin tarkastuksella. Valvontasuunnitelman mukaiset tarkastukset ja näytteenotot ovat toiminnanharjoittajille maksullisia. Maksu perustuu tarkastuksessa käytettyyn aikaan, johon kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, tarkastus ja pöytäkirjan kirjoittaminen. Matka-aikaa ei lueta tarkastusaikaan kuuluvaksi eikä matkakuluja laskuteta.

Elintarvikevalvonnan tarkastuksia tehdään myös silloin, jos toiminnasta tulee valituksia, esimerkiksi ruokamyrkytysepäilyissä. Valitusten ja ruokamyrkytysepäilyn johdosta tehtävät tarkastukset ja näytteenotot ovat maksuttomia.

Elintarvikehuoneistojen säännölliset valvontasuunnitelmien mukaiset tarkastukset toteutetaan Oiva-arviointiohjeiden mukaisesti. Tarkastuksista muodostuu Oiva-raportti, joka julkaistaan hymynaamoin osoitteessa www.oivahymy.fi. Lisäksi elintarvikealan yritysten tulee julkistaa Oiva-raportti sisäänkäyntiensä yhteydessä ja yrityksensä internet-sivuilla. 

Terveysvalvonta - yhteystiedot

Yhteystiedot
 

Iisalmi
 

Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut
Iisalmen toimipiste
Riistakatu 5 B, 3. krs, Iisalmi
PL 4, 74101 Iisalmi (postiosoite)
fax. (017) 272 4456
ymparisto@ylasavonsote.fi

Toimisto/toimialasihteeri
Helli Kauppinen
puh. 040 673 9971
 fax. (017) 272 4456

Ympäristöterveydenhuollon päällikkö 
Aili Heikkinen,  puh. 040 014 4450

Ympäristöterveystarkastajat
Eija Hartikainen, 0400 1444 62
Mikko Piippo, 0400 1444 61
Anne Kautiainen, 0400 1444 60

Kiuruvesi
 

Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut
Kiuruveden toimipiste
Harjukatu 2, Kiuruvesi
PL 4, 74101 Iisalmi (postiosoite)
Lassi Huttunen puh. 040 094 034

Sähköpostiosoitteet muotoa  etunimi.sukunimi@ylasavonsote.fi