Lastenneuvolapalvelut

Lastenneuvolapalvelut

Ylä-Savon SOTE Kuntayhtymä järjestää lastenneuvolapalvelut lähipalveluina Iisalmessa, Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä.

Lastenneuvolassa tehtävänämme on edistää alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja hyvinvointia. Lastenneuvolassa seuraamme ja edistämme lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä. Lapsesi saa neuvolassa rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset.

Tuemme vanhempia turvalliseen lapsilähtöiseen kasvatukseen, huolenpitoon sekä parisuhteen hoitamiseen.

Pyrimme havaitsemaan lapsiperheiden erityisen tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja järjestämään tarkoituksenmukaisen tuen ja avun

vun.

Toimi näin

Neuvolaan varataan aika joko puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta. Voit olla yhteydessä terveydenhoitajaan oman lapsesi kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä puhelinajalla.

Neuvolan puhelinasiointi

Neuvolan kansliaan voit soittaa maanantaista torstaihin kello 8-13.

Oman alueesi terveydenhoitajan puhelintiedot löydät äitiys-, lasten- tai ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvolan puhelintiedoista.

Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle.

Additional information

Lastenneuvolan puhelinasiointi

Neuvolaan voit ottaa yhteyttä soittamalla arkisin klo 9-10 välillä.

Oman terveydenhoitajan poissaoloaikoina puhelut siirtyvät automaattisesti toiselle terveydenhoitajalle. Huomioithan, että tekstiviestit eivät ohjaudu toiselle terveydenhoitajalle

Standard opening times

  • Monday - Friday 09:00 - 10:00

Additional information

Vieremän terveyskeskus

Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja.

Osoite

Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ

Standard opening times

Terveyskeskus avoinna:
  • Monday - Friday 07:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Additional information

Neuvolat sijaitsevat Vieremän terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna vasemmalla olevan käytävän varrella. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.

Kiuruveden terveyskeskus

Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.

Osoite

Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI

Standard opening times

  • Monday - Friday 07:00 - 18:00

Muut yhteystiedot

Additional information

Neuvolat sijaitsevat Kiuruveden terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna vasemmalla olevan käytävän päässä. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.

Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus

Sonkajärven terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon palveluja sekä palvelukeskus Tuulikannel.

Osoite

Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI

Standard opening times

Terveyskeskus on avoinna:
  • Monday - Friday 07:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Additional information

Neuvolat sijaitsevat Sonkajärven terveyskeskuksessa pääovesta katsottuna oikealla. Odotustila on hammashoitolan aulassa. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.

Kampus Terveys (entinen Iisalmen terveyskeskus)

Kampus Terveys -rakennuksessa (entinen Iisalmen terveyskeskus) on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja sekä osastopalvelut.

Osoite

Meijerikatu 2, 74120 IISALMI

Standard opening times

Kampus Terveys, pääovi avoinna:
  • Monday - Friday 07:30 - 20:00
  • Saturday 08:30 - 17:00
  • Sunday 08:30 - 17:00
Kampus Terveys, Enskan ovi (sisäänkäynti Riistakadun puolelta) avoinna:
  • Monday - Friday 07:30 - 15:30
  • Saturday 09:00 - 16:00
  • Sunday 09:00 - 16:00
Kampus Terveys, Neuvolan ovi avoinna:
  • Monday - Tuesday 07:30 - 16:00
  • Wednesday 07:30 - 18:00
  • Thursday 07:30 - 16:00
  • Friday 07:30 - 16:00
Kampus Terveys, Hammashoitolan ovi (sisäänkäynti sisäpihan puolelta) avoinna:
  • Monday - Friday 07:15 - 15:00

Muut yhteystiedot

Additional information

Neuvolat toimivat Iisalmen terveyskeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Terveyskeskuksen etupihan vasemman puoleisesta ulko-ovesta pääset suoraan neuvolan tiloihin. Neuvolat toimivat ajanvarauksella.

Terveydenhuollon sähköinen asiointi ja ajanvaraus (eTerveyspalvelu)

Voit asioida terveydenhoitoon liittyvissä kiireettömissä asioissa eTerveyspalvelussa. Sähköinen asiointi on maksutonta.

Voit varata aikaa, tilata hoitotarvikkeita ja täyttää terveydenhuollon kyselylomakkeita.

Palvelun käyttö edellyttää erillistä sähköisen asioinnin suostumusta (=palvelusopimus). Suostumuksen voit tehdä itse eTerveyspalvelun -asiointisivun Lomakkeet -kohdassa tai vastaanottokäynnin yhteydessä.

Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista, joko verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli sinulla ei ole käytössä mitään näistä tunnistusvälineistä, voit antaa toiselle henkilölle valtuutuksen toimia puolestasi terveydenhuollon sähköisissä palveluissa.

Additional information

Ylläpuolella olevan linkin kautta pääset kirjautumaan sähköisen asioinnin sivulle (eTerveyspalvelu).

Chat-viestipalvelu

Kiireettömissä asioissa voit jättää viestin, yhteydenottopyynnön. Otamme sinuun yhteyttä 1-3 arkipäivän kuluessa.

Additional information

Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä puhelimitse.

Etävastaanotto

Etävastaanotto on vaihtoehto tavalliselle vastaanottokäynnille. Etävastaanotosta voit sopia ajanvarauksen yhteydessä.

Osallistumislinkin saat tekstiviestinä älypuhelimeen tai sähköpostiin, tai molempiin.

Voit itse valita, osallistutko etävastaanotolle älypuhelimella vai tietokoneella.

Etävastaanoton aikana on mahdollista lähettää liitetiedostoja ja viestiä kirjoittamalla. Etävastaanotolla voi olla mukana omaisia/läheisiä tai muita sinun asiointiisi liittyviä ammattilaisia.

Lisätietoa etävastaanotosta saat alla olevasta linkistä.

Additional information

Videovälitteisestä etävastaanotosta voit sopia terveydenhoitajan kanssa.

Perheneuvolan yhteydenottopyyntölomake

Jos et pysty tavoittelemaan perheneuvolan työntekijöitä soittoajalla, ota yhteyttä yhteydenottopyyntölomakkeen kautta.

Additional information


Löysitkö etsimäsi?

Auta meitä kehittämään verkkosivujamme!