Breadcrumb

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta

Tukiperhetoiminta on tavoitteellista toimintaa lapsen ja hänen perheensä tukemiseksi silloin, kun vanhempien voimavarat ovat vähissä ja kun perheeltä puuttuvat sukulaisten ja ystävien muodostamat luonnolliset, auttavat tukiverkot.

Tukiperhettä tarvitaan monenlaisissa tilanteissa. Lapsen perhettä voi kohdata yllättävä kriisi, kuten sairaus tai avioero, jotka vievät vanhemman voimavaroja. Myös lapsella voi olla erityisongelmia, joihin vanhempi tarvitsee ulkopuolisen tukea. Tukiperhetoiminta on vapaaehtoisuuteen perustuvaa sekä tuettavan että tukijan osalta.

Tukiperhesopimus tehdään yhdessä lapsen oman perheen, tukiperheen ja sosiaalityöntekijän kanssa. Yleensä lapsi on tukiperheessä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa sekä mahdollisesti pidemmän jakson lomien aikana.

Toimi näin

Ota yhteyttä oman kuntasi perhesosiaalityöntekijään puhelinaikana maanantaista perjantaihin klo 12-13.

Sosiaalityön seudullinen palveluohjaus

Palveluyksikkö antaa asiakkaalle yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa asiakkaan elämäntilanteen mukaisesti.

Palveluohjaajat ohjaavat asiakkaita aikuis-, perhe- ja vammaissosiaalityön palveluihin.

Tarvittaessa ohjaus myös yhteistyökumppaneille tai asiakkaan tilanteen selvittelyä yhteistyötahojen (mm. Kela, Te- palvelut, terveyspalvelut, ulosottovirasto, talous- ja velkaneuvoja) kanssa.

Standard opening times

  • Monday - Friday 09:00 - 15:00

Iisalmen sosiaalikeskus

Sosiaalikeskuksen palveluita ovat perhe-, aikuis- ja vammaissosiaalityö sekä perheoikeudelliset palvelut.

Osoite

Virrankatu 2, 2. krs, 74100 IISALMI

Standard opening times

  • Monday - Friday 09:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Sonkajärven sosiaali- ja terveyskeskus

Sonkajärven terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon palveluja sekä palvelukeskus Tuulikannel.

Osoite

Taivallahdentie 4, 74300 SONKAJÄRVI

Standard opening times

Terveyskeskus on avoinna:
  • Monday - Friday 07:00 - 15:30

Muut yhteystiedot

Kiuruveden terveyskeskus

Kiuruveden terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon ja perhe- ja aikuissosiaalityön palveluja sekä hoitokodit Niva ja Veikkola.

Osoite

Nivankatu 31, 74700 KIURUVESI

Standard opening times

  • Monday - Friday 07:00 - 18:00

Muut yhteystiedot

Vieremän terveyskeskus

Vieremän terveyskeskuksessa on perusterveydenhuollon sekä perhe- je aikuissosiaalityön palveluja.

Osoite

Ponssentie 11, 74200 VIEREMÄ

Standard opening times

Terveyskeskus avoinna:
  • Monday - Friday 07:00 - 16:00

Muut yhteystiedot


Löysitkö etsimäsi?

Auta meitä kehittämään verkkosivujamme!