Asset Publisher

Anna palautetta

Navigation Menu

Uutinen

Kiuruvedelle ensimmäinen digivarusteltu omahoitopiste

02.06.2022

Ylä-Savo SOTE kuntayhtymän alueen terveyskeskuksissa on ollut jo pitkään käytössä omahoitopisteet, joissa asiakkaat voivat itse mitata esimerkiksi verenpaineensa ja saada eri toimijoiden tiedotteiden ja esitteiden kautta tukea omaan arkeen ja itsehoitoon. Kiuruveden terveyskeskuksen omahoitopisteettä voi käyttää nyt myös digipalvelupisteenä.

Kiuruveden digipalvelupiste on nyt ollut käytössä reilun viikon. Palvelupiste on varustettu perinteisten verenpainemittarin ja vaa’an lisäksi tietokoneella, tulostimella ja kameralla sekä laitteiden käyttöä helpottavalla selkeällä ohjeistuksella. Tietokoneella asiakas voi etsiä ja tulostaa esimerkiksi hoito-ohjeita tai koronatodistuksen, tehdä riskitestejä, käydä Omakanta-sivulla tai asioida Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän digipalveluissa. Digipalvelupisteeltä voi myös osallistua asiantuntijan etävastaanotolle.

Tietokoneen käyttöä helpottamaan palvelupisteen tietokoneen työpöydälle on luotu valmiiksi pikakuvakkeita, joiden kautta pääsee suoraan tärkeimmille sivustoille. Jatkossa myös Kiuruveden kirjaston asiakaspäätteille lisätään pikakuvakkeita, joiden avulla voi  löytää helposti tietoa ja tukea omahoitoon tai asioida Ylä-Savon SOTEn verkkosivuilla.

– Digipalvelupiste on käytännöllinen henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta muutoin käyttää tietokonetta tai älypuhelinta. Kiuruvedellä hoitaja voi ainakin nyt alkuvaiheessa avustaa laitteiden käytössä, kertoo hyvinvointikoordinaattori Marika Lätti Ylä-Savon SOTE kuntayhtymästä.

Kaikkia kuntayhtymän alueen omahoitopisteitä kehitetään jatkuvasti ja tavoitteena on mahdollisuuksien  mukaan muuntaa myös muita pisteitä digipalvelupisteiksi. Kiuruveden uudistetulla omahoitopisteellä järjestetään perjantaina 10. kesäkuuta kello 9–12.30 tutustumispäivä, jolloin digipistettä voi tulla ohjatusti testaamaan.

– Tutustumispäivän aikana paikalla on meidän työntekijämme avustamassa koneen käytössä, Lätti kertoo.