Asset Publisher

Anna palautetta

Navigation Menu

Uutinen

Kausi-influenssakorotukset 2020–2021

COVID-19-tilanteen takia toteutamme influenssarokotukset pääsääntöisesti ajanvarauksella. Näin pystymme huolehtimaan turvallisesta rokotustilanteesta. Ajan voit varata puhelimella tai verkon kautta eTerveyspalvelustamme.

Hyvät asiakkaamme!

Kausi-influenssarokotukset ovat saaneet tänä vuonna odotetusti suuren suosion. Aikoja on varattu runsaasti niin sähköisesti kuin puhelimitsekin, lisäksi olemme pyrkineet rokottamaan kaikki muilla asioilla vastaanotoilla käyneet.

Tällä hetkellä emme pysty avaamaan uusia vapaita rokotusaikoja, koska meillä ei ole varmuutta saammeko enää uutta rokote-erää THL:ltä. Kaikille rokotusajan varanneille on varattu rokote, joten rokotukset jatkuvat edelleen varattujen aikojen osalta.  

Rokotuskampanjamme aikana annamme enemmän rokotteita kuin viime kaudella yhteensä. Olemme saaneet THL:ltä oman rokotekiintiömme lisäksi jo ylimääräisen rokote-eränkin tätä varten. Jatkamme rokottamista THL:n ohjeistuksen mukaisesti, mikäli saamme lisää rokotteita. Tästä tiedotamme verkkosivuillamme ja Facebookissa.

Influenssakausi ei ole vielä alkanut Suomessa. Käynnissä oleva COVID-19-pandemia ja viruksen leviämistä estävät toimet, kuten hygieniaohjeet, turvavälit ja maskien käyttö, voivat vaikuttaa influenssatartuntojen määrää vähentävästi.

Haluamme kiittää rokotuksessa kävijöitä. Olette osaltanne lisänneet turvallisuutta toimimalla ohjeistuksen mukaisesti rokotusvastaanotolla käydessänne. Olemme pystyneet jatkamaan rokotuksia alkuperäisen suunnitelman mukaisesti juurikin sen takia, että rokotuspäivät eivät ole ruuhkautuneet ja kävijät ovat toimineet oman ja muiden turvallisuuden ja terveellisyyden huomioiden. Kiitos siitä Teille!

Varaa aika sähköisesti verkosta

Jos olet yli 15-vuotias, voit varata ajan influenssarokotukseen sähköisesti eTerveyspalvelustamme. Aikaa varataksesi tarvitset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen, aivan kuten laskuja maksaessasi.

Ohje varaukseen:

  • Kirjaudu eTerveyspalveluun (linkki). Linkki palveluun löytyy myös verkkosivuiltamme kohdasta Sähköinen asiointi > eTerveyspalvelu ja ohjeet varaukseen > Ajanvarauspalvelu
  • Valitse asiakkuudeksi influenssarokotukset ja palveluksi influenssarokotusaika.
  • Varaa haluamasi aika, tarkista ajanvarauksistasi, että aika on tallentunut > Kirjaudu ulos.
  • sähköisesti varatut rokotukset annetaan 
    • Iisalmen terveyskeskuksessa, käynti rokotukseen pääovesta ja odottaminen sisääntuloaulassa.
    •  Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä terveyskeskuksessa, odottaminen lastenneuvolan aulassa.

Ajanvaraukset puhelimitse (Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi Vieremä)

  • keskiviikosta perjantaihin klo 8-12 numerosta (017) 272 4255

Lasten ja raskaana olevien rokotukset:

  • raskaana olevien rokotukset äitiysneuvolakäynnin yhteydessä

  • 6 kuukautta–6 vuotta ja alle 9-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lapsien rokotukset sähköisellä tai puhelinajanvarauksella omalta lastenneuvolan/koulun terveydenhoitajalta

  • yli 9-vuotiaiden rokotukset joukkorokotuspäivinä tai sähköisellä tai puhelin ajanvarauksella kouluterveydenhoitajilta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa maksuttoman influenssarokotteen antamista seuraaville henkilöille:    

  • Sosiaali- ja terveyshuollon sekä lääkehuollon henkilöstö
  • Raskaana olevat naiset
  • Kaikki 65 vuotta täyttäneet
  • Kaikki 6 kuukauden – 6 vuoden ikäiset lapset
  • Sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
  • Vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri
  • Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset.