Sisältöjulkaisija

Anna palautetta

Navigointivalikko

Uutinen

Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat ja vierailuja toivotaan vältettävän

18.12.2020

Pohjois-Savon alueen kokoontumisrajoitukset tiukentuvat ja yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia ei suositella järjestettävän. Lisäksi tulevan joulun sekä juhlapyhien aikana suuria juhlia ja tapaamisia toivotaan vältettävän riskiryhmien suojaamiseksi.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ja koko Pohjois-Savon alueen epidemia on kokonaisuudessaan edelleen perustasolla, mutta joulun aikana riski leviämiselle kasvaa mm. matkustamisen vuoksi. 

Vierailuja toivoaan vältettävän riskiryhmien suojaamiseksi

Tänä poikkeuksellisena aikana kannamme erityisesti huolta ikäihmisten sekä muiden riskiryhmien suojaamisesta. Toivomme, että tänä jouluna vältetään vierailuja ikäihmisten ja muiden riskiryhmien luona heidän suojaamiseksi osastopalveluissa, kotihoidossa, asumispalveluissa ja kaikissa muissa kontakteissa. Kannustamme käyttämään turvallisia yhteydenpitotapoja kuten mm. puheluita, videopuheluita ja kukkatervehdyksiä. 

Kuntayhtymän alueella todettiin viime viikolla yksi koronavirustartunta Iisalmessa, jonka tartuntaketju on tiedossa ja altistuneet henkilöt on asetettu karanteeniin. Joulukuussa alueellamme on todettu yhteensä neljä (4) koronavirustartuntaa.

Kokoontumisrajoitus tiukentuu 20 henkilöön

Pohjois-Savon alueen koronanyrkki suosittaa 18.12.2020 alkaen, että joulun ja uudenvuoden aikaan ei järjestetä yli 20 hengen yleisötilaisuuksia ja pyytää AVIa huomioimaan tämän suosituksen kokoontumisrajoitusta määrätessään. Tämän lisäksi suositellaan, ettei myöskään yksityisitilaisuuksissa, perhejuhlat ja joulun vietto, järjestettäisi isoja juhlia.

Maskisuositus laajenee kouluihin ja oppilaitoksiin

Tarkennamme lisäksi kuntayhtymän alueen maskisuositusta Pohjois-Savon koronanyrkin suosituksen mukaan siten, että myös kouluissa ja oppilaitoksissa, yläkoulusta alkaen, olisi hyvä käyttää maskia.

Kuntayhtymän päivitetyt suositukset koronaviruksen hillitsemiseksi voit lukea kokonaisuudessaan verkkosivuiltamme.

Alueemme seuraava koronavirustilannetiedote lähetetään viikolla 53 tai tarvittaessa.

THL:n tiedotustilaisuus koronarokotteesta kansalaisille

THL järjestää kansalaisille tarkoitetun avoimen yleisötilaisuuden koronavirusrokotteista maanantaina 21.12.2020 klo 11–12. Verkossa pidettävässä tilaisuudessa THL:n asiantuntijat kertovat koronarokotteista ja rokottamiseen liittyvistä asioista. Linkki THL:n verkkotapahtumaan. Asiantuntijoille voi myös lähettää kysymyksiä chatin kautta tilaisuuden aikana. Lue lisää THL:n tiedotteesta. 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, johtava lääkäri, Anssi Uutela


Medialle: Mahdolliset haastattelupyynnöt ja kysymykset pyydämme lähettämään toivotun aikataulun ja kysymysten kanssa osoitteeseen viestinta@ylasavonsote.fi. Pyrimme vastaamaan viesteihin mahdollisimman pian.