Sisältöjulkaisija

Anna palautetta

Navigointivalikko

Uutinen

Koronatilanne-tiedote: epidemia osoittaa laantumisen merkkejä 

27.04.2021

Päivitetty (30.4.2021 kello 14.15) THL:n 30.4.2021 saadun ohjeen mukaan.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ja koko Pohjois-Savon alueella koronaepidemiatilanne on edelleen perustasolla. Epidemia osoittaa laantumisen merkkejä, mutta nykyiset suositukset ja rajoitukset jatkuvat. Rokotamme tällä hetkellä kaikkia tänä vuonna 65-vuotta täyttäviä ja heitä iäkkäämpiä, sekä 1. ja 2. riskiryhmään kuuluvia yli 16-vuotiaita. Arvio on, että toukokuussa päästään rokottamaan valtaväestöä.  

Kuntayhtymämme alueen koronavirustilanne on edelleen perustasolla ja tartunnat laskussa. Huhtikuussa alueellamme on todettu yhteensä kymmenen tartuntaa, joista viimeisin 20.4.2021, jolloin kyseessä oli ulkopaikkakuntalaisella todettu tartunta kuntayhtymän alueella. 

Koronarokotusvuorossa nyt yli 65-vuotiaat sekä riskiryhmäläiset, toukokuussa arvion mukaan vuorossa valtaväestö 

Kuntayhtymän alueella rokotetaan tällä hetkellä kaikkia tänä vuonna 65 vuotta täyttäviä ja heitä iäkkäämpiä, sekä 1. ja 2. riskiryhmään kuuluvia yli 16-vuotiaita. 

Kun valtaosa iäkkäistä ja riskiryhmäläisistä on saatu rokotettua, THL:n linjauksen mukaisesti siirrytään rokottamaan muuta väestöä, vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. Arvioimme, että pääsemme aloittamaan valtaväestön rokotukset toukokuun aikana. 

THL:n linjauksen mukaisesti kuntayhtymän alueella käytössä ovat Biontech-Pfizer Comirnaty- ja Moderna -koronarokotevalmisteet 16-64-vuotiaille ja Astra Zeneca Vaxzevria -koronarokotevalmiste tänä vuonna 65 vuotta täyttäville ja heitä vanhemmille. 

Rokotusajan voi varata sähköisesti eTerveyspalvelustamme tai paikkakunnittain puhelinpalvelun kautta. Ajanvaraus numerot paikkakunnittain löytyvät verkkosivuiltamme.   

32,5% kuntayhtymän alueen asukkaista saanut koronarokotteen 1. annoksen 

Kuntayhtymän alueella koronarokotteen 1. annoksen on saanut yhteensä n. 10 200 henkilöä, joka on noin 32,5 % alueemme asukkaista. Yli 70-vuotiaista 1. rokoteannoksen on saanut jo noin 92,5%.   

Tällä hetkellä koko Suomen rokotusten kattavuus 1. annoksen osalta on n. 27,4%. 

Kuntayhtymän koronavirussivuille www.ylasavonsote.fi/koronavirus on koottu tietoa alueemme tartunnoista, ohjeista ja testauksesta sekä rokotuksesta.   

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, johtava lääkäri, Anssi Uutela   

Medialle: Mahdolliset haastattelupyynnöt ja kysymykset pyydämme lähettämään toivotun aikataulun ja kysymysten kanssa osoitteeseen viestinta@ylasavonsote.fi. Pyrimme vastaamaan viesteihin mahdollisimman pian.