Sisältöjulkaisija

Anna palautetta

Navigointivalikko

Uutinen

Koronatilannetiedote viikko 18: valtaväestön koronarokotukset alkoivat

04.05.2021

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ja koko Pohjois-Savon alueella koronaepidemiatilanne on edelleen perustasolla ja uusia tartuntoja on vähän.  Epidemia osoittaa laantumisen merkkejä ja kokoontumisrajoituksia on kevennetty. Valtaväestön rokotukset ovat alkaneet ja tällä hetkellä rokotamme kaikkia tänä vuonna 65-vuotta täyttäviä ja heitä vanhempia, sekä 1. ja 2. riskiryhmään kuuluvia yli 16-vuotiaita. Yli 60-vuotiaiden rokotukset alkavat ensi viikolla.  

Kuntayhtymämme alueen koronavirustilanne on edelleen perustasolla ja tartunnat laskussa. Huhtikuussa alueellamme todettiin yhteensä 11 tartuntaa. Viimeisin tartunta todettiin 3.5.2021, jolloin kyseessä oli ulkopaikkakuntalaisella todettu tartunta kuntayhtymän alueella. 

Kiihtymisvaiheen maskisuositusta sisätiloissa jatketaan vielä tässä vaiheessa, mutta epidemian edelleen rauhoittuessa on mahdollista siirtyä perustason suositukseen lähiviikkojen aikana. Kokoontumisrajoituksia kevennettiin 3.5.2021 alkaen (Lue Itä-Suomen AVI:n päätös 29.4.2021

Yli 60-vuotiaiden rokotukset alkavat viikolla 19 

Nyt kun valtaosa iäkkäistä ja riskiryhmäläisistä on saatu rokotettua, THL:n linjauksen mukaisesti olemme siirtyneet rokottamaan myös muuta väestöä, vanhimmasta ikäryhmästä alkaen. 3.5 aloitimme yli 65-vuotiaiden rokotukset ja viikolla 19 aloitetaan yli 60-vuotiaiden rokotukset. Ajanvaraus yli 60-vuotiaille avautuu maanantaina, 10.5.  

Rokotamme jatkossakin myös riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvia.  

THL:n linjauksen mukaisesti kuntayhtymän alueella käytössä ovat Biontech-Pfizer Comirnaty ja Moderna koronarokotevalmisteet 16-64-vuotiaille. Uuden THL:n linjauksen mukaisesti yli 65-vuotiaat voivat valita, haluavatko he ottaa Astra Zeneca Vaxzevria koronarokotevalmisteen vai mRNA-rokotteen (Biontech-Pfizer Comirnaty ja Moderna).  

Rokotusajanvaraus mahdollista sähköisesti tai puhelimitse 

Rokotusajan voi varata sähköisesti eTerveyspalvelustamme tai paikkakunnittain puhelinpalvelun kautta. Puhelinpalveluun riittää yksi soitto. Soitamme puhelinpalveluun takaisinsoittopyynnön jättäneille henkilöille aina saatuamme lisää uusia rokotusaikoja. Rokotukset etenevät siis rokotteiden saatavuuden mukaan.  

Rokotusajanvarausnumerot kunnittain:  
Iisalmi: 017 272 4255 (ajanvaraus arkisin 8-15) 
Kiuruvesi: 017 272 4256 (ajanvaraus arkisin 8.30-15) 
Sonkajärvi: 017 272 4257 (ajanvaraus arkisin 9-15)Vieremä: 017 272 4258 (ajanvaraus arkisin 9.30-15). 

11 500 kuntayhtymän alueen asukasta saanut koronarokotteen 1. annoksen 

Kuntayhtymän alueella koronarokotteen 1. annoksen on saanut yhteensä n. 11 500henkilöä, joka on noin 36,6 % alueemme asukkaista. Yli 70-vuotiaista 1. rokoteannoksen on saanut jo noin 92,5%.   

Alueen asukkaista 1200 henkilöä on saanut koronarokotteen 2. annoksen, joka on noin 3,7% rokotetuista henkilöistä.  

Tällä hetkellä koko Suomen rokotusten kattavuus 1.annoksen osalta on n. 30,4% ja 2. annoksen osalta 3%.  

Kuntayhtymän koronavirussivuille www.ylasavonsote.fi/koronavirus on koottu viimeisin tieto alueemme tartunnoista, ohjeista ja testauksesta sekä rokotuksesta.   

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, johtava lääkäri, Anssi Uutela   

Medialle: Mahdolliset haastattelupyynnöt ja kysymykset pyydämme lähettämään toivotun aikataulun ja kysymysten kanssa osoitteeseen viestinta@ylasavonsote.fi. Pyrimme vastaamaan viesteihin mahdollisimman pian.